Tuntuu käsittämättömältä olla tässä tilanteessa. Olen aina ollut normaalipainoinen, aikuisiällä paino liikkunut muutaman kilon sinne tänne. Liikkunut olen aina runsaasti, varsinkin lapsena ja nuorena. Nyt olen 35-vuotias, päivätyössä käyvä aikuinen, jolla on ylipainoa. Olen maailman ihanimman ja rakkaimman kolmevuotiaan tytön äiti. Raskaus ei minua lihottanut, mutta äitiys kylläkin. Kun sain lapseni, se meni kaiken edelle, myös oman hyvinvointini. Aloin palkitsemaan itsenäni herkuilla, suklaa lienee pahin. Omaa aikaa liikuntaan on tuntunut vaikealta ottaa, varsinkin, kun puolisoni ja lapseni isä on vuorotöissä.

Nyt on tullut joku henkinen raja vastaan: minun on pakko alkaa pitämään itsestäni huolta, pakko! En ole ollenkaan tyytyväinen itseeni, en voi hyvin, en jaksa. Väsyttää. Ansaitsen parempaa, ansaitsen hyvän olon ja vireyttä. Ansaitsen olla paras minä.

Eihän tämä eka kerta ole, kun jotain elämäntapamuutosta yritän. Nyt otan blogikirjoituksen tueksi, omaksi iloksi ja tsempiksi. Uskon, että tietotaitoa minulla on, haasteeksi muodostunee aikataulutus. Kirjoitin ensin aikataulutus ja selkäranka. Pyyhin selkäranka-sanan pois, enhän voi siihen vedota. Eli hyvällä suunnittelulla ja aikataulutuksella tämä onnistuu. Olen töissä 8-16, lapseni on päiväkodissa. Mieheni tekee paljon ilta- ja yötöitä, ja tämä vaikuttaa siihen, miten paljon pääsen liikkumaan. Siihen mitä syön, se ei tietenkään vaikuta. Minulla on joustava työaika, mikä auttanee liikunnan sijoittamisesta päiväohjelmaan.

Aikataulusta sen verran, että päätöstä tästä muutoksesta olen nyt kypsytellyt mielessäni. Joulun vietän, ja homma starttaa 26.12. maanantaina. Minulla on se viikko lomaa, ja ainakin ennen ruokavalion muutos on muutamana päivänä aiheuttanut väsymystä ja päänsärkyä. Ne olot on helpompi kestää lomalla kuin töissä.

Surkuhupaisaa lienee se, että nytkin vieressäni on Geisha-suklaata ja kokis zero, pahimmat paheeni. Huoh. Ajatuksissani mietin, että nyt vielä syön ja juon kun pystyn, vaikka järki sanoo, ettei tässä ajattelutavassa ole mitään järkeä.

Parasta minussa on se, että olen nyt tehnyt päätöksen muuttua. Mitä sitä murehtimaan mennyttä aikaa ja syötyjä suupaloja ja liikkumattomia päiviä.